Keihäskausi 2018 yhteenveto
5.11.2018 8:36 Uutiset / Julia Valtanen

Keihäskausi 2018 jäi hyvän alun jälkeen lyhyeksi

Kaudesta tuli kesäkuussa tulleen heittokäden loukkaantumisen takia melkein kuin välikausi kilpailumielessä. Ehjänä käytyjä kisoja ehti tulla vain viisi. Kauden kohokohdiksi jäi maaliskuussa Tampereella heitetty N17 halli SM-kulta tuloksella 51,54m. Tulos ylitti U18 EM-kisojen tulosrajan 51m.

Paras suoritus oli toukokuun lopun Kultainen Keihäskisa Vantaalla ja siellä naisten sarjan 6. sija 53,06m. Tulos oikeuttaa naisten sarjassa suomen rankingissa tällä kaudella sijalle 10. ja oman ikäisten maailmantilaston kuudenneksi.

Käsi annettiin parantua keihäänheiton osalta rauhassa loppukesän ja alkusyksyn.

Lisäksi pesäpallossa saavutettiin Feran B-tyttöjen kanssa hallista SM-kulta ja ulkokaudelta SM-hopea.

Harjoittelu ensi kesää kohti on aloitettu lokakuun alussa. Tutuiksi on tulleet taas lähdepellon maisemat uusilla kuntoportailla. Ja tietenkin CrossFit Rauman CTR-sali.

Opiskelussa lukio vaihtui oppisopimuskoulutukseksi hiusalalle, jota opiskelen Winnovan kautta Parturi-Kampaamo RaumHairssa.

Iso kiitos jälleen kaikille yhteistyötahoille ja taustajoukoille.
#peugeotyleisurheilutiimi Säästöpankki - Eurajoki, Rauma, Pori Suomen Terveysravinto Telko Oy / Aspo Group West-EL Luvian Saha JS-Group oy Rauman kaupunki - City of Rauma Finnbrode & Clique Delete PoPe Oy Topteam IT Oy Jaakko-Tuote Liikenneopisto Olli Selkämö Oy AutoPalin CrossFit Rauma






   
Julia Valtanen
«  Elokuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 Keihäskilpailu
 
 Leiri
 
 Pesäpallo
 
 Muu
 
 PERUTTU tai SIIRRETÄÄN
Kategoriat