19-vuotiaiden SM-kultaa huippuheitolla
23.8.2020 12:14 Uutiset / Julia Valtanen

Kemissä kauden toiseksi pisin heitto 57,66m. Olisi riittänyt Kalevan kisoissakin mestaruuteen!

SATAKUNNAN KANSA

Julia Valtaselle ylivoimaisesti 19-vuotiaiden SM-kultaa – jäi vain 18 senttiä kauden parhaimmasta heitostaan

Rauman Urheilijoita edustava Julia Valtanen onnistui Kemissä perjantaina.

Valtasen paras tulos oli 57,66 metriä, joka on raumalaisen toiseksi paras tällä kaudella. Valtasen kauden paras on hänen ennätyksensä 57,84 metriä, jolla hän on kesän kotimaan naisten tilastossa toisella sijalla.

–Tuo pisin heitto oli hyvä, Valtanen sanoi Suomen Urheiluliiton tiedotteessa perjantaina.

–Olisinpa vain tajunnut ottaa tuollaisen vähän viiston vauhdin jo aiemmin. Olisin saanut useamman vähän paremman heiton, hän jatkoi.

Valtasen paras tulos syntyi perjantaina viidennellä heitolla. Kilpailu käytiin SUL:n tiedotteen mukaan napakkaan vastatuuleen.

– Kun saisi vähän paremmin tuen pitämään ja pikkuisen lisää tiukkuutta heittoon, Valtanen sanoo tiedotteessa.

Raumalainen kilpailee seuraavaksi ensi viikolla Tähtikisoissa Helsingissä.

Hopeaa 19-vuotiaiden keihäänheitossa voitti Gamlakarleby IF:n Minna Hollanti, jonka paras tulos oli 52,37 metriä. Vaasan Vasaman Anni-Linnea Alanen nousi pronssille kesän parhaimmallaan 50,62 metriä.

SK/ Eetu Lehtinen

TILASTOT Kemistä N19/22 SM-kilpailuista.

SUL uutinen aiheesta tästä

Satakunnan Kansa

N19 sarjan hopea/kulta mitalistit Minna Hollanti ja Julia

N22 ja N19 sarjan mestarit Suvi Kemppainen ja Julia

ONNENKORU =kisakoru ! Lastentalosäätiön joululahjaksi antama Hopeinen Talo-riipus.



   
Julia Valtanen
«  Maaliskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Keihäskilpailu
 
 Leiri
 
 Pesäpallo
 
 Muu
 
 PERUTTU tai SIIRRETÄÄN
Kategoriat